Tunnelmia syyskauden alusta

Aloitimme ilosi Pilates-pajan Syyskauden

koulujen kanssa samaan aikaan tiistaina 10.8. Kurssitarjontamme aloitti Kristan ohjaamana kehonpainotreeni, jossa on mukana 4 äitiä vauvansa kanssa ja mukaan mahtuu myös Baby Pilateksesta korvaajia. Tunnille sopii tulla myös ilman vauvaa tai taaperoa, ihan vaan itsensä kanssa kuntoilemaan.

Koronapandemia on täällä vielä vaikuttamassa, ja se tuntui heti alkuviikosta kahtena tuuraustuntina omassa kehossa. Pandemia näkyy myös maskeina tunneilla ja videointina osalla tunneista. Koska pyrimme 100% lähiopetukseen, olemme rauhoittaneet videointia ja vähentäneet sen yhdelle pilatestunnille viikoittain. Tänään kuvasin Pilateksen klo 9.15 ilosi etänä -ryhmään Facebookissa, ja seuraavan kerran vuoro osuu omalle kohdalle neljän viikon päästä. Etäpalvelussa on jo satoja treenejä ilosi Kevätkaudelta ja Kesäkaudelta. Nyt panostamme läsnäoloon, mutta pidämme etätunnit rinnalla, jotta karanteenin kapsahtaessa päälle, voi treenata vaikka livelähetyksen kanssa tai tehdä lyhyemmän fysioterapian täsmätreenin oman aikataulun mukaan.

Olen onnekkaassa asemassa, kun sain toisen rokotteen jo lauantaina – syntymäpäivänäni! Kuinka mainio lahja tähän ajankohtaan. Ilosi tunneilla on tiivis tunnelma monessakin mielessä – onhan palvelumme hyvin intiimi ja tulemme käsin ohjaamaan asentoa tarvittaessa. Olen keskustellut rokotekattavuudesta ja yllättynyt kuinka monella on jo kahden rokotteen suoja! Ilosi tunneille tulijat ovat selvästi rokotemyönteisiä. Varmaan sitä mukaan, kun rokotekattavuus on syyskuun loppuun mennessä suurimmalla osalla kaksi, voidaan luopua maskisuosituksista? Vähän ryhmäkohtaisesti tätä on tarkasteltava nytkin, koska sokotesuojassa on vielä vaihtelevuutta. Mutta kuinka turvallisuutta lisäävä ja tulevaisuuteen luottamusta lisäävä tunne onkaan ollut kuulla, kuinka hyvä tilanne jo on! Kertoo myös asiakkaidemme ikäjakaumasta hieman…

Täynnä uutta energiaa!

Huomaan itse saaneeni uutta intoa ohjaamiseeni joogaopettajakoulutuksesta Villa Mandalassa. Vaikke opettelen joogaopettajaksi, olen saanut tarmoa perustella ja selventää kehonkäyttöä muutenkin tarkemmin myös pilatestunneillani. Ehkä tähän vaikuttaa myös uusien asiakkaiden mukanaolo, jotka eivät ole kuulleet jo tuhat kertaa, että lonkankoukistajat kiinnittyvät selkärankaan navan puolelle. Olenkin muuten joogaopettajakoulutuksessa ehdottanut, että lonkankoukistajat luetaan jatkossa vatsalihaksiksi, ja alaspäinkatsovakoira on tuttavallisemmin vain kultainennoutaja.

Kauden aloitus on ollut jännittävä monessa mielessä

Tämä koronapandemia on tehnyt sen, etteivät ihmiset uskalla ilmoittautua mukaan siinämäärin kuin aiemmin. Olemme silti saaneet yllättävän hyvän suosion ja maineemme on hyvä, joista olen erittäin kiitollinen! Lisäksi esikoiseni, jonka kanssa aloitimme aikoinaan ilosi Baby Pilates -kurssit, aloitti koulutaipaleensa eilen. Onhan se hyvä, että yrityksen jatkaja osaa jo lukea ja laskea hieman, että seuraavaksi sitten assistentin hommia?! Ei vaan, jotain olen oppinut toistuvista uupumuksistani, ja olen palkannut itselleni kaksi assistenttia: Maija avustaa kirjanpidon materiaalin kanssa ja Elina markkinointimateriaalin luomisen kanssa. Joinain hetkinä tuntuu liioittelulta tälläinen avun saaminen, mutta sitten muistan, että elämä saa tuntua myös ihan hyvältä! Että happinaamari ensin itselle ja sitten muille. Ja onhan se kornia, että hyvinvointiyrittäjä on pahoinvoiva yrittäjä. Koronapandemia sekoitti jo hyvin tasapainoon saamani arjenhallinnan, ja hain tasapainoni uudestaan, ja oikeastaan en ole palaamassa takaisin edes siihen vanhaan, ihan ok hyvään tasapainoon. Samaa suosittelen sinulle – elämäsi tärkeimmälle henkilölle – omaan hyvinvointiin kannattaa panostaa!

Hyvinvointiterveisin; Ilona Siitonen

ilosi yrittäjä, psykofyysinen fysioterapeutti, liikuntaneuvoja

Hyvinvointi lähtee sisältäpäin, itsen äärelle pysähtymisestä ja vapaasti hengittämisestä.