Toukokuun tapahtumia

Iloista vappua!

Vappuaattona tunnit ovat normaalisti, mutta vappupäivänä 1.5. ilosi Pilates-paja on suljettu.


Keskiviikkona 2.5. alkaa viiden kerran Kehonhuollon teho toukokuu. Jokaisella kerralla on oma teemansa, ja mukaan voi ilmoittautua kertamaksulla 20 € niille kerroille, kun ajankohta ja teema ovat sopivia ja itselle kiinnostavia. Vaihtoehtoisesti mukaan voi tulla joka viikko, jolloin viides kerta on kaupan päälle, koko kurssi 80 €. Ohjaajana ft Ilona Siitonen.

2.5. olkanivelen liikkuvuuteen vaikuttavien lihasten ja käsivarsien lihashuolto

9.5. lonkkanivelen liikkuvuuteen vaikuttavien lihasten huolto

16.5. alaraajojen lihashuolto jalkapohjista lonkkiin

23.5. selkärangan liikkuvuuteen vaikuttavat lihakset

30.5. päänsäryn ennaltaehkäisy


Lauantaina 5.5. ja 19.5. on vielä mahdollisuus osallistua Terapeuttisen joogan 90min rauhoittavaan ja palauttavaa harjoitukseen klo 10:00, jonka vaikutukset tuntuvat koko kehomielessä. Fysioterapeutin ohjaamassa matalan kynnyksen joogaryhmässä haetaan jokaiselle sopiva variaatio harjoitusliikkeistä. Ohjaajana ft Merja Koskensalo, Varuna osk.


Tiistaina 15.5. on kevään viimeinen Kehonhuolto kerran kuussa tunti klo 19:00, joka on 90min huolto rullia, palloja, lämpöhoitoa ja erilaisia venytystekniikoita hyödyntäen fysioterapeutin ohjaamassa pienryhmässä. Kurssin ohjaajana toimii ft Krista Manninen.


Tiistaina 22.5. on Kaisa Oinonen-Kuusiston ohjaama Aamu Jooga -tunti klo 7:00. Tunti järjestetään mahdollisuutena tulla tutustumaan ohjaajaan ja joogaan kertamaksulla 20 € ennen Kesäkauden kurssin alkamista.


Maanantaina 28. ja tiistaina 29.5. ft Ilona Siitonen on Somtyn Toiminnallisten lantiokipujen fysioterapia täydennyskoulutuksessa, ja Ilonan tunnit tuuraavat ft Heidi Salonen, ft Kaija Tiilikainen ja ft Krista Manninen. Ilona ohjaa vielä 30.5. Kehonhuoltotunnin ja jää tämän jälkeen hoitovapaalle kesä-heinäkuun ajaksi. Elokuun fysioterapia-ajanvaraus on jo avattu.


Toukokuun ajan Kevätkauden asiakkaillamme on ns.etuosto-oikeus elokuussa alkavan Syyskauden kursseihin. Ilmoittautua voi tuntien yhteydessä ohjaajalle, ryhmän whats app -ryhmässä tai sähköpostilla.

Ilmoittautumiset kursseillemme ovat sitovia, sillä jokainen asiakas on tärkeä osa ryhmän toteutumista. Kurssi käynnistyy, jos ryhmään tulee 4 ilmoittautumista. Ryhmien maksimi osallistujamäärä on 9 asiakasta.

Aurinkoisia kevätpäiviä toivottaen,

yrittäjä Ilona Siitonen ja ilosi Pilates-pajan ohjaajat

Krista Manninen, Heidi Salonen, Kaija Tiilikainen, Merja Koskensalo, Kaisa Oinonen-Kuusisto