Power Pilates perjantai lähestyy!

Ilosi Pilates-pajan ensimmäinen Power Pilates perjantai lähestyy! Ensimmäinen puolitoistatuntinen on tullut täyteen innokkaita treenaajia ja seuraavat päivämäärät on päätetty eli perjantait 23.3. ja 20.4. Molemmissa ryhmissä on vielä 8 vapaata kurssipaikkaa. Ilmoittautumiset Power Pilates perjantaihin ovat sitovia, kuten muillekin kursseillemme. Sairaustapauksissa peruutuksen voi tehdä varauskalenterissa ja viimeistään 6h ennen tunnin alkua varauskalenterissa tehty peruutus korvataan ilosi Pilates-pajan käytäntöjen mukaisesti. Vapautuvia tuntipaikkoja voi hyödyntää korvaajana, mutta 90min kursseilla korvaustunti on 1 kerta + 12 € lisämaksu. Lisätietoja Pilates-paja sivulta ja allekirjoittaneelta.

Lisätietoja 90min kurssista: Power Pilates perjantai  


Muistutan vielä, että Kevätkauden kurssit avataan sitä mukaan kuin ryhmät täyttyvät. Kaikki sunnuntain kurssit on jo avattu varauskalenterissa. Myymättä jääneet kurssipaikat avataan noin viikko ennen kurssien alkua, kuitenkiin viimeistään 17.3.2018. Kurssipaikkoja voi tiedustella asiakaspalvelu@ilosi.fi


Lauantaina uutena aloitettu Terapeuttinen Jooga kuuluu nyt myös ilosi Pilates-pajan poissaolojen korvauskäytännön piiriin! Tervetuloa tutustumaan joogaan ja ohjaajaan Merjaan!


Mukavaa viikkoa kaikille!

T.Ilona Siitonen, ilosi