Minna Mäntylä

Olen Minna 27-vuotias entinen kauneudenalan yrittäjä, tuleva merkonomi ja nyt ilosi assistentti! Olen luonteeltani eloisa, sosiaalinen ja elämästä nautiskelija. Asiakaspalvelijana olen helposti lähestyttävä ja ratkaisukeskeinen. Mielenkiinnonkohteisiini kuuluvat vahvasti kauneudenhoito sekä hyvinvointi. Vietän vapaa-aikaa kuntosalilla ja koiran kanssa lenkkeillen. Puolitoistavuotta sitten lähdin Ilonan matkassa myös pilatekseen ja sillä tiellä ollaan edelleen. Odotan innolla tulevaa ja mitä Ilosi Oy tuo tullessaan.

Kokemus
Olen valmistunut 2015 ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lukiosta. Sieltä opinnot jatkuivat Tampereen yliopistossa aina kandityövaiheeseen asti. Tuli aika pohtia, mitä elämältä haluan ja olenko siinä pisteessä missä haluan olla. Olen tehnyt opintojen ohessa aina asiakaspalvelualan töitä mm. kaupan alalla. sekä toiminimellä kynsiä. Jätin yliopiston ja lähdin opiskelemaan kosmetologiksi ja valmistuin 2021. Keväällä 2023 aloitin yrittäjän oppisopimuksella merkonomiopinnot ja pyysin Ilonaa mentorikseni. Puolivuotta eteenpäin ja tässä ollaan, valmiina oppimaan uutta ja kehittämään itseäni osana ilosi -tiimiä! Tähtäimessä on valmistua merkonomiksi vielä ennen vuoden loppua, mutta nälkä kasvaa syödessä.
Koulutus
Ylioppilas 2015 Tampereen yliopisto 2015-2019 Kauneudenalan perustutkinto 2021 Merkonomi 2023 -
Muuta
Tuon mukanani palan omaa kiinnostuksen kohdettani eli kauneutta ilosille! Teen muun muassa kynsien geelivahvistuksia ja geelilakkauksia.