Lyhytterapiaa tai reiki/energiahoitoa Kangasalla

Ilosi alivuokraa ilosi studion vastaanottoa psykoterapeutti ja reiki/energiahoitaja Irja Jokiselle torstaisin. Irja esittäytyy lyhyesti alla:

”Olen peruskoulutukseltani psykologi. Jatkoin kouluttautumalla psykodynaamiseksi psykoterapeutiksi, ensin lasten- ja nuorisopsykoterapeutiksi ja myöhemmin myös aikuistyöhön. Nelisenkymmentä vuotta tein tätä hyvin mielenkiintoista työtä. Työnohjasin ja koulutin myös tulevia kollegoita. Lopeteltuani säännöllisen päivätyön kouluttauduin reikihoitajaksi ja hankin nyt lisäkoulutusta energiaterapeuttikoulutuksessa. Tottakai haluan hyödyntää kokemustani ja osaamistani jatkaa työskentelyä alivuokralaisena ilosi Studiolla torstaisin.” Irja Jokinen

Reiki/energiahoito kaivannee pienen esittelyn:

Siinä hoidettava on pitkällään hoitopöydällä mukavat vaatteet yllä. Hoidettavalle välitetään energiaa käsien kosketuksen avulla. Rentouttavana ja energisoivana se sopii erityisesti stressiin, kiireeseen, ahdistukseen, jaksamattomuuteen ja kun on aika pysähtyä antamaan hetki aikaa itselle. Riittävä vaikutus saattaa tulla jo yhdellä käynnillä, mutta halutessa voi ottaa esim. 3-5 käynnin sarjan. Tarkoituksena on aktivoida elimistön omat energiajärjestelmät toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Ajanvaraus lyhytterapiaan tai reiki/energiahoitoon sähköpostilla: irjaj5383@gmail.com 044 976 6735 /tekstiviesti tai soitto (ei ilosi sähköisen ajanvarauksen kautta)
Hinta: 65 € / 75min ja psykologin vastaanotto 95 € / 45min (tämä ei ole ilosi palvelu vaan maksutavasta tulee sopia Irjan kanssa)