Hyvinvoinnista ja pahoinvoinnista

Homo sapiens 2.0 lääkehoidolla ja varaosilla buustattuna

Moni elää kuin melkoinen kone, homo sapiens 2.0 lääkehoidolla ja varaosilla buustattuna. Usein tavallinen arki nykyaikana vaatii melkoista määrää suorittamista – pysähtymättä ja miettimättä onko siinä mitään järkeä? Jos sitten joskus ”koneisto” ei kestäkään, joutuu oman inhimillisyytensä kohtaamaan häpeän kautta: miksen minä jaksa ja pysty? Mikä minua vaivaa?

Vai voisiko olla niin, että olemme tulleet liian kauas lajillemme, homo sapiens nisäkkäälle, tyypillisestä tavasta elää? Evoluutio tapahtuu verrattain hitaasti, vaikka some-niska onkin muodostunut melko nopeasti (fysioterapeuttivitsi). Meillä on edelleen keräilijämetsästäjän hermolihasjärjestelmä, joka nykyisessä toimintaympäristössämme sopeutuu pitkään varsin erilaiseen viriketulvaan kuin lajimme on alunperin altistunut. Elimistömme hakeutuu luonnostaan tasapainotilaa kohti ja sopeuttaa pitkään elintoimistoja, jotta voisimme mahdollisimman hyvin, vaikka arkemme olisi meille haitallista. Ensimmäiset merkit epätasapainotilasta voivat olla suolentoiminnan häiriöt, päänsärky, rytmihäiriöt, erilaiset tuntemukset ja kivut kehossa. Moni oppii elämään oireidensa kanssa ja pitää niitä normaaleina elämäänsä kuuluvina asioina, mutta jos nyt pysähdyt hetkeksi tähän kohtaan, ja mietit ihan oikeasti onko ummetus tai päänsärky normaalia?

Pysähtyminen on vaikeaa ylivireystilassa, jota on vaikea tunnistaa sen ollessa itselle normaali tapa elää

Tiedän pysähtymisen vaikeuden ja tuntemusten normalisoinnin liiankin hyvin, koska itse vähättelin ärtyneen suoliston ja alkavan vatsahaavan oireita kaksikymppisenä, ja siedin vuosikausia erilaisia kipuja ajatuksella ”urheileva keho ei tervettä päivää näe”. 26-vuotiaana sitten elimistöni pysäytti minut ja paloin loppuun silloisesta perspektiivistäni katsottuna täysin yllättäen. Ihmettelin mistä on kyse, kun en pysty sängystä nousemaan, vaikka arkeni koostui vain mielenkiintoisista ja kivoista asioista, ja olin fyysisesti huippukunnossa? Opiskelin fysioterapeutiksi ja täysien opiskelupäivien jälkeen saatoin ohjata kolme liikuntaryhmää joka päivä. Parikymmentä tuntia viikossa liikuntaa. Olin tehnyt sitä niin kauan, etten nähnyt siinä mitään erikoista. Eräänä päivänä kehoni pysäytti minut totaalisella loppuun palamisella ja masennuksella. Moni on sanonut, että olen optimistisin ja positiivisin ihminen, jonka he tunteva, joten masennus oli todella yllättävä kokemus, mutta minulle välttämätön.

Inhimillisyys, ihmisyys ja kohtuullisuus kulkevat käsikädessä

Toivoisin, että oma inhimillisyys nähtäisiin, eikä jokaisen olisi välttämätöntä kokea uupumusta. Ennen loppuun palamista on monta mahdollisuutta kääntää suuntaa, ottaa aikalisää, pitää lomapäivä, levätä luonnossa tai tehdä jotain mielekästä ja itselle palauttavaa. Olen niin kovapäinen, että minun oli välttämätöntä kokea täysipysähdys, mutta moni pystyy kuuntelemaan itseään aiemmin, joten onko välttämätöntä uuvuttaa itsensä?

Onko mahdollista kohtuullistaa? Monet paineet ja vaatimukset teemme itse itsellemme, ja pidämme niitä normaaleina asioina. Kun sieltä pohjalta katsoo, niin ensimmäinen asia mistä voi olla kiitollinen, on se, kun jaksaa sängystä nousta. Toinen asia on se, jos ja kun jaksaa syödä. Jos pystyy suihkussa käymään ja pesemään hampaat, on huippua! Nyt ymmärrät miltä haluaisin sinut säästää, joten pysähdy hetkeksi ja mieti onko tässä arjessa mitään järkeä?

Tykkään kirjailija Kaisa Jaakkolan sanonnasta ”kalenterin pitäisi hengittää, ei huohottaa”, (jota puolisonsa Joni Jaakkola viljelee mukavasti suositussa Väkevä elämä -podissaan, jonka kuuntelu kannattaa aloittaa alusta omien arvojen tarkastelusta, jollet ole vielä kuulija). Kuitenkin monet elävät elävät myös vapaa-aikansa kaasupohjassa, niin hermostollinen kuin autonkin kaasu sännätessään paikasta toiseen. Elimistössä tämä kaasu pohjassa kaartaminen nostaa kortisoli ja adrenaliinitasoja, jotka kohottavat sykettä ja valmistavat keräilijämetsästäjää taisteluun tai pakoon villipedon kanssa, josta palaudutaan hyvin, kun kyse on yksittäisestä tapahtumasta. Mutta mistä olen huolestunut, on se, että tämä kaasupohjassa kulkeminen näyttää olevan monen elämä, eikä vain hetkellinen tai satunnainen ”hyökkäys”.

Toivoa on aina

Elän itse niin sanottuja ruuhkavuosia tällä hetkellä eli meillä on pienet lapset, koirat, miehellä välillä työmatkoja ja minulla yritys, joka työllistää myös muita. Mutta olen aiemmin mainitun välttämättömän kokemuksen jälkeen muokannut elämäni siihen pisteeseen, että kalenterini on enemmän tyhjä kuin täysi, se hengittää! Viimeksi koronapandemia muistutti, kuinka välttämätöntä on, että elämässä on joustoa; että lasi on pikemminkin puolillaan kuin täysi, kun koronapisaran tullessa tulvahti jälleen yli! Tärkeä muistutus ja vähitellen minusta tuntuu, että olen oppinut tämän läksyn.

Edelleen liikun päivittäin ja teen itselleni mieluisia asioita, mutta kohtuullisesti ja arkeemme sopivalla tavalla. Lapset voivat harrastaa myös ilman aikatauluja, ja voida hyvin viettämällä aikaa vanhempiensa ja kavereidensa kanssa. Täyteen aikatauluttomuuteen en ole minäkään päässyt, kun en sitä edes tavoittele, mutta hyvin kohtuulliseen arkeen. Samalla elämästä on tullut mielekkäämpää syvällisemmällä tasolla ja voimavaroja riittää vanhemmuuteen paremmin kuin koskaan aiemmin.

Välttämättömän kokemukseni pohjalta, jota olen nyt kolmetoistavuotta työstänyt, haluan sanoa sinulle, joka olet nyt väsynyt, oireinen tai koet mieliharmia – asiat voivat olla myös hyvin. Elämästä voi tämän yhteiskunnan reunaehdoilla tehdä myös itselleen mielekästä ja hyvää.

Tämä blogiteksti oli alun perin kertomus siitä, kuinka minusta tuli yrittäjämäisesti työskentelevä jo 14-vuotiaana, kun minulla oli tavoite. Tällä hetkellä koin kuitenkin tärkeämmäksi puhutella sinua ja pysäyttää sinut ajattelemaan, ja olen onnellinen, jos jaksoit olla kiinnostunut ajatuksistani tai se sai sinut miettimään vaihtoehtoja. Kaikilla on toivoa ja tarvittaessa autan sinua näkemään upeutesi ja mahdollisuutesi.

Ilona Siitonen, ilosi

Fysioterapeutti, joka on erikoistunut psykofyysiseen fysioterapiaan, lantionpohjan toimintahäiriöihin, äitiysfysioterapiaan ja tehnyt 8-vuotta kliinistä työtä tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuntoutuksessa.
Liikuntaneuvoja, joka on erikoistunut urheiluvalmennukseen ja liikunnan sovelluksiin ja ohjannut liikuntaa vuodesta 2001.
Hyvinvointiyrittäjä, joka työllistää myös muita liikunnan ja fysioterapian ammattilaisia, ja näkee kaikissa ja kaikessa valtavasti potentiaalia.