Henkilökunta

  • Ilona Siitonen

    Olen luonteeltani innostunut, välitön ja avoin. Ihmettelen asioita ääneen ja nauran paljon!

    Kokemus
    Liikunnanohjaustyötä olen tehnyt vuodesta 2001 ja Pilates-menetelmää olen ohjannut vuodesta 2007 alkaen, ja siihen on kehittynyt oma ilosi fysioterapeuttinen tyyli vuosien saatossa. Fysioterapia vastaanottoa olen tehnyt yksityisenä ammatinharjoittaja Kangasalla vuodesta 2013 alkaen ja käyn säännöllisesti täydennyskoulutuksissa ammattitaidon ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, enkä epäröi konsultoida viisaampia ja kokeneempia, jos omat taidot eivät riitä. Fysioterapia on intohimoni ja olen jatkuvan kouluttautumisen tiellä! Mielestäni koulutus on parasta pääomaa!
    Koulutus
    Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2001, jonka jälkeen tein liikunta- ja terveystieteiden opintoja avoimessa yliopistossa, mm.liikuntalääketieteen ja terveyskasvatuksen perusopinnot, ja suoritin työkokeiluja liikunnalla työhön projektin kautta. Päädyin Varalan urheiluopistoon ensin liikunnanohjauksen peruskurssille ja sitten liikunnanohjauksen oppisopimuskoulutukseen, josta valmistuin lopulta yrittäjän oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi vuonna 2006. Opintojen ohessa tein useita liikunta-alan täydennyskoulutuksia, joista mainittakoon FISAF Personal Trainer -tutkinto ja Fitness Pilates-ohjaajatutkinto. Liikunnanohjauksessa erikoistuminen urheiluvalmennukseen ja liikunnan sovelluksiin. Valmistuin fysioterapeutiksi 2012 TAMK:sta ja aloitin yksityisvastaanoton heti valmistuttuani. Jatkuva kouluttuatuminen on tukenut ammatillista kehittymistäni yrittäjänä ja fysioterapeuttina. Viimeisimpänä valmistuin yritysjohtajaksi 2017 TAKK:sta ja erikoistuin samana vuonna fysioterapiassa äitiysfysioterapiaan ja lantionpohjan toimintahäiriöiden fysioterapiaan. Osallistun vuosittain Suomen lantionpohjan fysioterapeuttien koulutuspäiville, ja muutamaan muuhun fysioterapian täydennyskoulutukseen mielenkiinnon mukaan.
    Muuta
    Ilosi yrittäjänä vastaan asiakaspalvelusta, myynnistä, markkinoinnista ja toiminnan kehittämisestä. Kuulen mielelläni uusia ideoita, ja olemmekin kehittäneet toimintaamme jatkuvasti saamamme asiakaspalautteen pohjalta. Ohjaan itse edelleen Pilatesta eri kohderyhmille ja vastaanotan fysioterapia-asiakkaita yksityisvastaanotolla, vaikka liikkeenharjoittaminen viekin nykyään osan työajastani.
  • Heidi Salonen

    Olen luonteeltani rento ja helposti lähestyttävä. Ohjauksessani asiakas saa palautetta ryhdin parantamiseksi niin hevosen selässä, liikuntaryhmissä kuin fysioterapiavastaanotollakin!

    Kokemus
    Hevoset ja yrittäminen ovat elämäntapani. Olen ohjannut ratsastusta vuodesta 2004 ja ratsastusterapiaa vuodesta 2018 alkaen. Valmistuttuani fysioterapeutiksi 2012 olen toiminut fysioterapian ammatinharjoittajana. Ilosi Pilates-pajalla aloitin työt ilosi ensimmäisenä ulkopuolisena ammatinharjoittajana vuonna 2014, kun Ilona odotti esikoistaan. Siitä lähtien olen työskennellyt ilosi fysioterapiavastaanotolla ja pienryhmien ohjaajana. Pilates-harjoittelu tukee hyvin myös ratsastusta, ja ratsastajat ovatkin yksi iso kohderyhmä ilosi Pilates-pajan pienliikuntaryhmissä.
    Koulutus
    Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2002 ja ratsastuksenohjaajaksi vuonna 2004. Fysioterapeutiksi valmistuin vuonna 2012 TAMK:sta, ja olen täydentänyt osaamistani FAF Pilates-ohjaajakoulutuksella vuonna 2014 ja Askel Educationin Spiral Stabilization -ohjaajakoulutuksella vuonna 2017. Valmistuin Ypäjän hevosopistolta ratsastusterapeutiksi vuonna 2017.
    Muuta
    Ohjaan ilosi Pilates-pajalla Pilatesta eri kohderyhmille ja vastaanotan fysioterapia-asiakkaita ilosi yksityisvastaanotolla ryhmieni yhteydessä keskiviikkoisin ja torstaisin. Ilosi töiden lisäksi teen ratsastusterapiaa (KELA).
  • Kaija Tiilikainen

    Olen rauhallinen luonne, mutta innostun uusien asioiden oppimisesta! Ohjatessani pyrin huomioimaan jokaisen ryhmässä olijan omana itsenään.

    Kokemus
    Olen työskennellyt fysioterapeuttina yksityisissä hoitolaitoksissa sekä terveyskeskuksessa. Ryhmäliikuntaa olen ohjannut niin työikäisille kuin eläkeläisillekin. Pilates on tullut tutuksi Ilonan Pilates-tuntien kautta, joille olen osallistunut vuodesta 2011 alkaen. Ilosi tunnit ovat olleet minulle innoittajana Pilates-ohjaajakoulutuksen käymiseksi.
    Koulutus
    Valmistuin ylioppillaaksi 1979 ja fysioterapeutiksi 1982. Olen täydentänyt osaamistani erityisliikunnan erikoistumisopinnoilla 1992, sekä Työterveyshuollon erikoistumisopinnoilla 2002. Valmistuin Terveytieteiden maisteriksi 2012. Terveysliikuntainstituutin PhysioPilates -ohjaajakoulutuksessa ja Vatsakapseli, erkauma ja sonopalpaatiokoulutuksessa olin vuonna 2016.
    Muuta
    Ohjaan ilosi Pilates-pajalla Pilatesta eri kohderyhmille ja tuuraan tarvittaessa muitakin ryhmiä.
  • Krista Manninen

    Olen luonteeltani rempseä ja napakka. Pilates-tunneillani opitaan yhdessä ahaa-elämysten kautta.

    Kokemus
    Olen ohjannut liikuntaa 2002 alkaen monipuolisesti liikuntakeskuksissa, yrityksissä ja senioritaloissa. Intohimoni on tanssituntien ohjaaminen. Pilates on auttanut kehoani toimimaan optimaalisesti, jotta pystyn tekemään fyysistä työtä ja harrastamaan rakastamaani tanssia. Pidän Pilateksen kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta kehoon ja mieleen.
    Koulutus
    Valmistuin ylioppillaaksi vuonna 2004 ja tein saman vuoden syksyllä liikunnanohjauksen peruskurssin. Valmistuin fysioterapeutti vuonna 2009 PIRAMK:sta ja olen täydentänyt sen jälkeen osaamistani Fitness Pilates-ohjaajakoulutuksessa 2010, Hyvinvointivalmentajakoulutuksessa 2012, FAF Personal Trainer -koulutuksessa 2014, sekä Faskiakoulutus pilatesohjaajille 2017. Olen erikoistunut äitiysfysioterapiaan Terveysliikuntainstituutin Vatsakapseli, erkauma ja sonopalpaatio-koulutuksessa ja FYSI:n Lantionpohjan toimintahäiriöiden peruskoulutus 2017.
    Muuta
    Ilosi Pilates-pajalla vastaanotan fysioterapia-asiakkaita ja ohjaan Pilatesta eri kohderyhmille. Tällä hetkellä olen äitiyslomalla.
  • Jenni Pärssinen

    Olen luonteeltani rento, reipas ja avoin. Pyrin huomioimaan asiakkaan voimavarat niin yksilö- kuin ryhmänohjauksessa ja haluan jakaa tietoa koko kehon hyvinvoinnista.

    Kokemus
    Olen työskennellyt fysioterapeuttina niin lasten, työikäisten kuin ikäihmistenkin kanssa. Viime vuodet ovat menneet ikäihmisten parissa 3. sektorin toimijan työntekijänä, mutta ajatus töistä äitiysfysioterapian parissa on kulkenut mukana omien lasteni saannin jälkeen, ja hakeuduin täydennyskoulutuksiin 2018. Pilatesta olen ohjannut vuodesta 2014, kuten myös soveltavaa Seniori Pilatesta. Ikäihmisten ryhmien ohjaamisesta minulla on useiden vuosien kokemus.
    Koulutus
    Ylioppilaaksi valmistuin vuonna 2005 ja fysioterapeutiksi vuonna 2008 PIRAMK:sta. Olen täydentänyt 2018 osaamistani Terveysliikuntainstituutin PhysioPilates -ohjaajakoulutuksessa ja Vatsakapseli, erkauma ja sonopalpaatio -koulutuksessa, sekä FYSI:n lantionpohjanfysioterapian peruskoulutuksessa.
    Muuta
    Ilosi Pilates-pajalla vastaanotan äitiysfysioterapia-asiakkaita ja ohjaan Pilatesta eri kohderyhmille "vauvasta vaariin".
  • Maria Maljanen

    Olen luonteeltani avoin ja iloisen energinen. Pohdin asioita myös syvällisemmin. Ohjaajana olen ystävällinen sekä rento ja pyrin jakamaan ammattitaitoani ilolla ja lempeydellä.

    Kokemus
    Koulutukseltani olen fysioterapeutti (AMK) ja tällä hetkellä toimin myös sivutoimisena tuntiopettajana Tampereen ammattikorkeakoulussa. Olen erikoistunut psykofyysiseen fysioterapiaan ja erikoistumisen myötä olen tottunut työskentelemään eri-ikäisten ihmisten kanssa hyvin kokonaisvaltaisella otteella myös hyvin haastavissa elämäntilanteissa. Pilatesta olen ohjannut eri liikuntakeskuksissa vuodesta 2009 alkaen.
    Koulutus
    Valmistuin ylioppilaaksi 2004 ja fysioterapeutiksi PIRAMK:sta vuonna 2008. Olen osallistunut Pilates Conference, Helsinki 2011, 2012 ja 2013 Fysioterapiassa olen erikoistunut psykofyysisen fysioterapiaan TAMK:ssa 2013, ja täydentänyt osaamistani hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena -koulutuksessa 2015, Hengitys koulussa. Fysioterapian aineopettajan opinnot Jyväskylän yliopistossa (gradua vaille valmis) 2018. NLP-practioner 2018.
    Muuta
    Ilosi Pilates-pajalla tuuraan Pilates-tuntien ohjaajana.
  • Kaisa Oinonen-Kuusisto

    Olen luonteeltani elämyksiin sukeltava ja pohdiskeluun taipuvainen. Joogatunteja ohjatessani koen haluavani välittää lämmintä ilmapiiriä, jossa itsensä kohtaaminen saisi suotuisan paikan ja ajan.

    Kokemus
    Olen työskennellyt liikunnan ja tanssin puolella vuodesta 2000 lähtien. Ensimmäiset kymmenisen vuotta työskentelin Lontoossa yksityisissä yrityksissä sekä liikuntakeskusketjuissa Lontoon keskustassa. Tanssijakoreografina toimin nykytanssin festivaaleilla Resolution ja Evolution The Place Theatre:ssa vuosina 2000-2005. Tampereella asuessani olen jatkanut ryhmäliikuntaohjaajana Tampereen liikuntakeskuksissa ja yrityksissä liikuttajana näihin päiviin asti. Koreografina olen toiminut lasten teatteriproduktioissa, mm. Tampereen Komediateatterin Pinokkio 2011. Kehomielen tunteja olen ohjannut mm Tampereen kaupungin mielenterveyspalveluiden nuorille. Löysin itse Joogan aikoinaan elämääni voimavaraksi ajalla jolloin etsin rauhoittumista, tasapainoa, luottamusta elämään. Keho on meille lahja, koti jossa asumme koko elämämme, on hyvä löytää sinne lämpöä ja valoa, ihan meitä itseämme varten.
    Koulutus
    Valmistuin ylioppilaaksi 1995, jonka jälkeen muutin Englantiin opiskelemaan tanssia ja elämää. Valmistuin tanssikoreografiksi 1998 Laban Centre, London BA honours in Dance Theatre. Täydensin osaamistani vuosina 2003-2005 ryhmäliikuntaohjaaja-, kuntosaliohjaaja-, FIT Personal Trainer-koulutuksissa. 2016 opiskelin Liiketerapeuttisten menetelmien ohjaajaksi Eino Roiha Instituuttissa Jyväskylä, ja 2018 Jooga Ohjaajaksi Villa Mandalassa.
    Muuta
    Ilosi Pilates-pajalla ohjaan joogaa.