Lämpö Pilates

Lämpöä rakastaville ja Pilatesta jo jonkin aikaa harrastaneille asiakkaille kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi

Lämpö Pilates alkaa seisten tehtävällä lempeällä lämmittelyllä ja etenee mattopilates harjoitusliikkeisiin, joissa keskitytään erityisesti liikkuvuuden lisäämiseen. Harjoitteet tehdään virtaavana sarjana oman hengityksen tahtiin. Jokainen asiakas harjoittelee omalla tasollaan, ja ohjaaja voi tarvittaessa eriyttää ja antaa asiakkaalle seuraavan tason harjoitusliikkeen. Tunnin lopuksi rentoutusharjoitus.

Harjoitustila on noin +26°C tunnin aikana. Lämpö lisää lihasten joustavuutta, jolloin harjoittelu voi tuntua miellyttävämmältä. Lämmön vaikutuksesta pintaverenkierto ja aineenvaihdunta tehostuvat, joten tunnille kannattaa varustautua hikipyyhkeellä ja vesipullolla. Lämpö Pilates on keskitason tunti, joka sopii jo jonkin aikaa Pilatesta harjoitelleille.